Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, vaan kallisarvoinen kansallisaarre. Itse kuulun siihen sodanjälkeiseen sukupolveen, jonka lapsuudessa sodan henkiset haavat olivat lähellä. Vastuun kantamista opetettiin ja sitä myös opittiin. Oli pakko oppia, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Äitini sairastui varhaislapsuudessani vakavasti ja kuoli täytettyäni juuri 16 vuotta. Isäni on ollut aktiivisesti mukana sotaveteraanien toiminnassa ja olen siitä ylpeä. Meille on annettu arvokas perintö vaalittavaksi.

Tänään me puhumme hyvinvointi-Suomesta ja siitä, mitä valtion pitäisi antaa kansalaisilleen tai millä tavalla valtion pitäisi palvella kansalaisiaan. Suomi on tänään rikkaampi kuin koskaan, mutta myös itsekkäämpi kuin koskaan. Fortumin johdon kohtuuttomat optiot ovat tästä hyvä esimerkki. Kuinkahan monta työpaikkaa vanhustenhuoltoon olisi näillä miljoonilla saatu aikaan, jos me-henkeä olisi ollut enemmän? On häpeällistä, että Suomi on niin rikas, mutta henkisesti niin köyhä, että vanhuksemme joutuvat olemaan märissä vaipoissa, koska ei ole varaa vaihtaa kuiviin tarpeeksi usein.

Mihin me olemme yltäkylläisyydessämme hukanneet talvi- ja jatkosodan aikaisen yhteisen arvopohjan ja me-hengen? Entäpä jos vastuu onkin sitä, että alamme kysyä mitä me voisimme antaa Suomelle ja avun tarvitsijoille Suomessa, sen sijaan että itsekkäästi etsimme omia etujamme Suomen kansalaisina?

Hyvää ja vastuullista itsenäisyyspäivää! (Kello ehti juuri livahtaa seuraavan päivän puolelle kun tämän tallensin)