Björn Cederberg, 73 | 2007 elokuu

Nuorissa on tulevaisuutemme

Vietin eilisen loppuillan nuortemme seurassa. Heille oli tullut kylään ja Kuopiossa käymään nuori kihlapari Helsingistä. Iloinen puheensorina täytti huoneiston. Istuin seitsemän nuoren kanssa illan pimentyessä. Minulle tarjottiin vihreää teetä ja kakkua. Vaihdettiin kuulumisia, nuoret katsoivat videopätkän ja avoimesta parvekkeen ovesta tulvi viilenevän elokuisen illan raikas tuoksu. Ihmeteltiin tyttäremme kasvavaa mahaa ja tyttäremme yritti hellävaroen saada ”piipero” potkimaan ja onnistuihan se. Muks!

Nämä nuoret ovat seurakunnan keskellä kasvaneita. Heidän arvonsa ovat kohdallaan. He arvostavat työtä, heillä on visioita, he kunnioittavat vanhempiaan ja menneitä sukupolvia, he harrastavat liikuntaa eikä tupakallaÂ tai alkoholilla ole sijaa heidän elämässään. He ovat sitoutuneita kristillisiin perusarvoihin nuoresta iästään huolimatta.

KD rakentaa suomalaista yhteiskuntaa kristinuskon hengellisten ja eettisten arvojen pohjalta. Ja niinkuin Villenpoika totesi (KD 16.8.2007) : ”KD ei voi koskaan luopua arvoistaan. Jos se luopuisi, se ei enää olisi kristillis-sosiaalinen vaikuttaja. Näistä arvoista keskusteleminen on suomalaisessa yhteiskunnassa juuri KD:n tehtävä. Kukaan muu ei sitä tee.”

KD tarvitsee juuri nyt toimintaansa mukaan kristillisiin perusarvoihin sitoutuneita nuoria, joilla on jo kokemusta ”vastavirtaan uimisesta”. Heidän visionsa, tuoreutensa, raikkautensa ja rohkeutensa me tarvitsemme. Me ”vanhat” tuomme sitten samaan kattilaan kokemuksemme.

Perhe on paras

Kuopuksemme siirsi opintonsa Porvoosta Kuopioon ollaksensa lähempänä sisartaan ja voidakseen olla avuksi tämän raskauden loppupuolella ja varsinkin synnytyksen jälkeen. Kuopuksesta on riemullinen asia, että hänestä tulee täti. Ilo on molemminpuolinen, sillä vanhemmalle tyttärellemme ja hänen aviomiehelleen on tärkeää, että heillä on potentiaalinen apu vain 200 metrin päässä. Kuopus on innoissaan, hän kun rakastaa pienokaisia.

Olen iloinen siitä, että lapset ovat lähellä. Iloitsen myös siitä, että sisarukset auttavat toisiaan. Muistuu mieleen aika, jolloin lapsemme olivat pieniä. Kun kaksi ensimmäistä lastamme syntyivät, oma äitini oli jo kauan sitten kuollut ja muut isovanhemmatÂ asuivat kaukanaÂ Oulunsalosta, jossa kotimme tuolloin sijaitsi. Oli pärjättävä kahdestaan ja pyöritettävä arjenÂ rutiinit kahden pienen lapsen kanssa pitkälti ilmanÂ ulkopuolista apua. Oli aikoja jolloin sekä talous että omat voimavarat olivat todella tiukalla. Päivä kerrallaan selvittiin eteenpäin ja olosuhteet opettivat tosi hyväksi silloisen markan venyttäjäksi. Ihmettelen kiitollisena, miten hyvin olemme noista ajoista selvinneet.

Toivon että tyttäremme antaa arvon sille, että apu on lähellä ja isovanhemmat ovat muutaman kilometrin säteellä. Oman kokemuksemme perusteella se on ylellistä.

Mitä voimme oppia Jobin kirjasta?

Jobin kirja on yksi Vanhan Testamentin mielenkiintoisimmista kirjoista. Se käsittelee yhtäältä inhimillistä kärsimystä kaikessa alastomuudessaan, toisaalta se auttaa meitä ymmärtämään, ettei kärsimykseen oleÂ välttämättä selvää syy-seuraus-suhdetta. Joskus on, mutta Jobin tapauksessa ei ollut. Tätä hänen kolme ystäväänsä eivät käsittäneet, koska he eivät todella kuunnelleet eivätkä suostuneet luopumaan omistaÂ jäykistä ja kaavamaisista ajatusrakennelmistaan. Näin he osoittautuivat epäystäviksi.

Kirjan kolmas tärkeä opetus on neuvonantajan tai sielunhoitajan vastuu, varsinkin silloin kun käsitellään kärsimystä. Väärät ja ymmärtämättömät sanat voivat vain lisätä tuskaa. Näin tapahtuu liian usein. Sorrutaan ”quick fix” -ajatteluun syventymättä siihen, mitä ihminen edessämme todella kertoo. Ehkä hänen kertomuksensa ylittää meidän kokemuspohjaamme ja silloin olisi väärin tarjota jotakin yleispätevää ohjetta, joka ei ollenkaan tavoita kärsivän ihmisen tilannetta.

Kiireen keskellä eläessämme, onko meillä aikaa kuunnella toista ihmistä ja syventyä hänen asiaansa ennen kuin tarjoamme hänelle patenttiratkaisuamme?

Quo vadis, Kuopio?

Minne menet? Mitä palveluja tarjoat? Mitä palveluja tuotat? Mitä palveluja ostat? Kuinka monta ihmistä työllistät? Kuinka paljon kuntalaisia verotat?

Näitä kysymyksiä pohdimme taas eilen kaupunginjohtaja Parosen johdolla valtuustoryhmien ja kaupunginhallituksen puheenjohtajien kesken. Olimme yhtä mieltä siitä, että konkreettisia toimia kaivataan kiireesti, mutta mitä nämä toimet ovat, siitä on jo paljon vaikeampi päästä konsensukseen.

Haasteemme on asettaaÂ ytimekäs ja selkeä raami kaupungin taloudelle ulottuen vuodelle 2009 asti. Syömävelkaa ei oteta, mutta kannattaviin investointeihin voidaan lainata. Keskustan ryhmänjohtaja esitti, että henkilökuntaa tulee karsia. Kuulostaa helpolta ratkaisulta, mutta mistä sitten karsitaan? Ei ainakaan vanhustenhuollosta ja sosiaalitoimesta, jossa ei pärjätä nykyisilläkään resursseilla! Tai sitten määritetään ne palvelut, joita ostetaan ulkoa.

Yksi huomioitava seikka tässä on se, että stressi tappaa luovuuden ja kehittämisen. Ja kun on koko ajan kiire, jää asioita tekemättä ja tämä rassaa tunnollisen työntekijän mieltä. Lopputuloksena saattaa olla työntekijä tai kokonainen työyhteisö, jossa kukaan ei viihdy ja kaikki tekee vain sen, mitä on pakko tehdä.

Yksi pieni esimerkki. Olen käyttänyt kaupungin palvelinta kahden vuoden ajan. En edelleenkään pysty avaamaan sellaisia liitetiedostoja, joiden otsikossa on ää tai öö. Olen siitä huomauttanut muutaman kerran, mutta muutosta ei ole tullut. Niinpä olen joutunut pyytämään lähettäjää poistamaan pilkut otsikosta ja lähettämään postin uudelleen. En epäile hetkeäkää, etteikö taustalla oleva vika olisi korjattavissa. Atk-järjestelmien ylläpidossa työskentelevät henkilöt eivät vain ole ehtineet, muistaneet tai jaksaneet korjata vikaa.

Kuinka suuri on vahinko, jos ihmisiin kohdistuvissa palveluissa jää olennaisia asioita tekemättä, koska henkilökunta ei ehdi, muista eikä jaksa?

Elämä on ohikiitävä hetki

Tänään sain tiedon, että kollegani Kuopion kaupunginvaltuustossa menehtyi kaksi päivää sitten leikkauspöydälle. En tiennyt hänen terveydentilastaan sen enempää enkä tuntenut häntä kovin hyvin, mutta olimme kuitenkin yhdessä pohtineet Kuopion kaupungin talouden vakauttamista keväällä ja vielä valtuustossa istuimme juhannuksen alla.

Tämä tieto sai minut jälleen kerran miettimään elämän suuria kysymyksiä ja sitä mitä Mooses pyysi Jumalalta Psalmissa 90, jakeessa 12: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen”. Elämä on tietyn mittainen meidän jokaisen kohdalla ja sen ymmärtäminen ja oikeiden johtopäätösten tekeminen on suurta viisautta.

Kristityt tarvitsevat myös viisautta siinä, miten me elämme ihmisten keskellä siellä missä kulloinkin olemme ja vaikutamme yhteiskunnan eri sektoreilla. Olisi armollista, jos joku voisi nähdä meissä Jeesuksen kuvan!

Iloa liikunnasta

Tänä aamuna klo 7 jälkeen lähdin tavanomaiselle lenkilleni Puijon hiihtoalueelle ja takaisin. Siitä tulee noin viiden kilometrin matka, ei siis kovin pitkä, mutta nousen hyppyrimäkien alastulorinteestä alkavia metalliportaita ja portaiden yläpäästä vielä jyrkän mäen Puijon tornin juurelle. Portaita on kaikkiaan 375 välitasanteet mukaan lukien. Jyrkimmässä kohdassaan portaat nousevat n. 70 asteen kulmassa ja siinä kohtaa pulssi hakkaa jo 160. Tänä kesänä askel ei ole noussut yhtä kevyesti kuin viime kesänä, jonka päätteeksi juoksin puolikkaan maratonin. En ole ehtinyt harjoitella yhtä säännöllisesti kuin olin suunnitellut.

Viikko sitten osallistuin Kuopion yliopistossa tehtävään diabetestutkimukseen, johon kutsutaan 7000 kuopiolaista miestä iältään 52-70 vuotta. Tutkimuksessa selvitetään keskivartalolihavuuden esiintyvyys miehillä sekä sen ja elintapojen vaikutus tyyppi 2 diabeteksen puhkeamiseen. Lisäksi pyritään identifioimaan tähän prosessiin mahdollisesti myötävaikuttavaa geenivirhettä. Menin mukaan mielelläni senkin vuoksi, että halusin saada tämänhetkistä terveydentilaani kuvaavaa tietoa. Sitä sainkin jo siellä ollessani ja loput tulevat myöhemmin postissa. Painoni on kolme kiloa alle pituuteni mukaisen ihannepainon ja verenpaineeni oli tasoa 110/70. Hoitaja sanoi, että harvemmin mitataan minun ikäiseltäni mieheltä tällaisia arvoja.

Uskon vakaasti siihen, että hyvinvointi on pitkälti kiinni siitä mitä me syömme, mitä me juomme ja kuinka paljon me liikumme pitkän aikavälin kuluessa. Lisäksi hyvinvointiin vaikuttaaÂ psyykkiset ja hengelliset tekijät. Psyykkinen perusterveys taas on kasassa, jos ihminen kykenee kokemaan mielihyvää, jos hän pystyy nauramaan myös itselleen ja jos hän on valmis antamaan anteeksi niille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet.

(Koulu)kiusaamisesta ja väkivallasta

Alkavalla viikolla maamme koulut aloittavat työskentelynsä uuden lukuvuoden merkeissä. Tosin jotkut koulut ovat aloittaneet aherruksensa jo tällä viikolla ja pitävät siten hieman pidemmän joululoman.

Savon Sanomat tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen tänään ilmestyneessä numerossaan. MLL:n laajan tutkimuksen mukaan vain puolet kiusatuiksi tulleista oppilaista kertoo kiusaamisesta vanhemmilleen ja vielä harvempi opettajalle. Saman tutkimuksen mukaan noin joka viides koululainen joutuu vähintään satunnaisesti kiusaamisen kohteeksi ja joka kymmenes näkee joka päivä kiusaamista koulussa.

Koulukiusaaminen on edelleen hälyttävän yleinen ongelma Suomen kouluissa. Stakesin joka vuosi tekemä Kouluterveyskysely osoittaa, että seitsemää prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kiusataan vähintään kerran viikossa. Jatkuvan kiusaamisen kohteeksi joutuu 5-10 prosenttia peruskoulun oppilaista.

Ongelmaa ollaan nyt lähestymässä uudella tavalla ns. vertaissovittelun kautta. Siinä tilanteet pyritään selvittämään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Opettajien valitsemat, sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat kiistan osapuolia löytämään itse ratkaisun. Sovitteluun on kehitetty yksinkertainen kaava, jonka avulla sovittelijat rohkaisevat riitapukareita kertomaan, mitä tapahtui ja miltä heistä tuntui. Sen jälkeen riitapukarit pohtivat yhdessä, miten riidan voisi ratkaista. Jos sopu ei synny vertaissovittelussa, asia siirtyy takaisin oppilaat sovitteluun lähettäneen opettajan vastuulle ja tarvittaessa edelleen rehtorille. Malli on siis ratkaisukeskeinen, ei rankaisukeskeinen, ja samalla se opettaa molempia osapuolia samaistumaan toiseen ja toisen tunteisiin.

Entä mitä tapahtuu suomalaisilla työpaikoilla? Siellä on aikuisia ihmisiä, jotka kuitenkin hämmästyttävän usein käyttäytyvät kuten yläkouluikäiset. Voisiko tai pitäisikö vertaissovittelumallia ottaa käyttöön myös työpaikoilla? Varhaisella puuttumisella voitaisiin ehkäistä tulehtuneita ihmissuhteita ja työpaikkakiusaamista ja sitä kautta parantaa työpaikkojen yleistä ilmapiiriä ja myötävaikuttaa ihmisten jaksamiseen, työn tuottavuuteen ja jopa Suomen kilpailukykyyn ja talouteen.

Kun lomat loppuvat ja työnteko jälleen alkaa, muistakaamme että monet arvokkaat asiat ovat edelleen ilmaisia – hymy, rohkaiseva sana tai hyväksyvä ja anteeksiantava kädenpuristus ei edelleenkään maksa mitään, mutta se voi olla toiselle arvokkain asia sen päivän aikana.

elokuu, 2007