Syksyn kaikkein kiireisin vaihe on nyt takanapäin ja on aika hieman hengähtää – muutaman päivän verran. Tämä on ensimmäinen viikko kun olen kokonaan Kuopiossa syyskuun puolenvälin jälkeen. Viimeisen viiden viikon aikana olen ajanut kolme tuhatta kilometriä ja ensi viikolla matka jatkuu Anjalankoskelle kolmeksi päiväksi kouluttamaan.

Matkojeni aikana olen huolestuneena seurannut kotimaan tapahtumia. Pääministeri Matti Vanhasen II-hallituksen ylle on kasaantumassa yhä tummempia pilviä. Suomi kärsi kirvelevän tappion EU:n sokerijuurikas-sodassa, Tehyn jäsenet ovat laajalla rintamalla irtisanoutumassa viroistaan ja työsuhteistaan ja siten Suomen julkista terveydenhuoltoa uhkaa täydellinen lamaantuminen ja Suomen ja EU:n välinen kiista maatalouden 141-tuen jatkumisesta on edelleen täysin avoin mitä tulee tuen tasoon, kestoon ja alenemisvauhtiin. EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel pitää lujasti kiinni käsityksestään, että tuki oli 13 vuotta sitten tarkoitettu väliaikaiseksi ja se on nyt määrä purkaa. Kaiken tämän lisäksi teknologiateollisuuden toimihenkilöiden lakko iskee kovalla kädellä ja kalliisti Suomen tärkeiden vientiyritysten hermokeskuksiin.

Loppuvuoden poliittisella ulapalla nähdään mitä todennäköisimmin vielä monta vakavaa myrskyä, jotka voivat vahvistua hirmumyrskyiksi asti. Tähänastisissa neuvotteluissa sovitut palkankorotukset ovat huomattavan suuria, joskaan ei vielä poikkeavia. Ekonomisti Antti Aarnio on tutkinut asiaa ja löytänyt vastaavantasoisia korotuksia 17 vuotta sitten, vuosina 1990-1991 eli juuri lamaa edeltävinä vuosina. Mikäli Tehyn palkankorotusvaatimukset realisoituvat, puhumme kuitenkin aivan eri lukemista.

Mitä vaihtoehtoja Vanhasen hallituksella on? Se voi pitää kiinni siitä, ettei se tee enää mitään konfliktin ratkaisemiseksi. Se on huono vaihtoehto, sillä siitä seuraa, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme ajautuu kaaokseen ja olisi ihme, ellei ihmishenkiä menetettäisi. Toisaalta hallitus voi perääntyä ja osoittaa kunnille luvattua suurempia valtionosuuksia, joita sitten käytetään sairaanhoitajien palkkojen maksamiseen. Taipuminen yhden ammattiliiton vaatimusten edessä olisi kuitenkin maan hallitukselle valtava arvovaltatappio, joka melko varmasti söisi sen luottamusta hallituskauden loppua ajatellen. Hallitus on vaikeuksissa, teki se niin tai näin. Perimmäisenä syynä ahdinkoon on yhden hallituspuolueen avokätinen ja ajattelematon vaalilupaus, jonka äänestäjät ottivat tosissaan.

Mitä me tästä opimme – vai opimmeko mitään?