Minua kiehtoo politiikan psykologia, varsinkin valtakunnan tasolla tehtävät päätökset. Aina välillä tulee sellainen olo, että ”äly hoi, ymmärrys älä jätä”. Bjarne Kallis kertoi eilen nettipäiväkirjassaan, että monet hallituksen ministerit ovat alkaneet puhua alkoholiveron korottamisen puolesta. Viimeksi sen teki oikeusministeri Tuija Brax.

Ennen alkoholiveropäätöstä 2004 eduskunnalla ja hallituksella oli käytössään kaikki ne samat tiedot kuin Kristillisdemokraateillakin. Se ei kuitenkaan riittänyt. Eduskunnan oli aivan pakko lyödä päätään lujaa seinään. Nyt sitten herätään vähitellen karmeaan todellisuuteen, mutta hintalappu tietoisesta kapinasta on kova: 3000-6000 menetettyä ihmishenkeä vuosittain. Määrä on 5-10 kertaa suurempi kuin liikennekuolemat. Kukaan ei voi puolustautua sanomalla, ettei tietoa ollut riittävästi toisenlaiseen päätöksentekoon.

Lääkärin työssä olen huomannut, että tieto sinänsä ei riitä aikaansaamaan myönteisen muutoksen potilaan elintavoissa. Tarvitaan jotakin muuta. Tarvitaan viisautta ja lujaa päättäväisyyttä. Viisaus on käytössä olevan tiedon soveltamista jokapäiväiseen elämään. Potilaan kohdalla se tarkoittaa elintapojen muuttamista, jotta henki säästyisi. Eduskunnan tasolla se tarkoittaa kykyä tehdä sellaisia päätöksiä, jotka säästävät tuhansia ihmishenkiä joka vuosi. Se on viisautta ja sitä alkoholiveropäätöksistä on  puuttunut.

Poliittinen päätöksenteko on erilaisten intressien sovittamista yhteen. Se perustuu siis kompromisseihin. Siinä juuri piilee politiikan heikkous. Jos lasten kasvatus perustuisi kompromisseihin, se synnyttäisi kurittomia lapsia, jotka nopeasti oppivat, miten saada oma tahto läpi. Vanhemman on otettava vastuu ja sanottava, että ”näin tehdään ja piste”, lapsen paras kirkkaasti mielessään. Alkoholiveropäätöksissä eduskunta on toiminut kurittoman lapsen lailla.