Ensimmäinen lapsenlapsemme on nyt neljän ja puolen kuukauden ikäinen. Koen olevani etuoikeutettu kun olen tytön syntymästä saakka saanut seurata hänen kasvuaan ja kehitystään läheltä – tytär ja vävy asuvat kolmen kilometrin päässä. Omien lastemme ollessa pieniä asuimme koko ajan yli 300 kilometriä lapsuuteni kotikaupungista ja vanhempani jäivät jossain määrin etäisiksi. Tämä on monien isovanhempien tilanne nyky-Suomessa. Valitettavasti.

Äidinkieleni on ruotsi ja olen omille lapsilleni puhunut ruotsia kohtalaisen paljon. Aluksi systemaattisemmin, mutta 20 vuotta suomenkielisessä Kuopiossa on tehnyt minusta suomenkielisemmän. Kaikki lapsemme puhuvat melko hyvää ruotsia ja nykyään kommunikaatio kännykän välityksellä sujuu pääosin ruotsiksi. Vaimoni on suomenkielinen, mutta puhuu erittäin hyvää ruotsia.

Innostuin kovasti kun tammikuun 2008 Valituista Paloista bongasin Kanadassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan nelikuinen vauva tajuaa, että kieli on vaihtunut, jos hänelle puhutaan eri kieltä kuin yleensä. Vauva tarkkailee puhujan suun muotoa, liikkeiden rytmiä ja kasvonilmeitä, jotka muuttuvat kielen vaihtuessa.

Olimme vaimoni kanssa ennen tytön syntymää tehneet päätöksen, että puhumme hänelle ruotsia. Tytön ollessa kolmen ja puolen kuukauden ikäinen huomasimme hänen hämmästyneestä ilmeestään, että hän rekisteröi kielen vaihtumisen kun tyttö sylissä käännyin tyttäreni puoleen ja puhuin muutaman lauseen suomeksi. Sama tapahtui viikko myöhemmin vaimolleni. Kasvavan lapsen aivoissa on valtava potentiaali, joka vain odottaa käyttöönottoa!

Tähän saakka olen nähnyt tyttärentytärtäni joka viikko ja odotan innolla jokaista tapaamistamme. Se on viikon ehdottomia kohokohtia kun tyttö räväyttää valloittavan hymynsä. Sillä hetkellä unohtuu kaikki muu, tämä pieni ihminen on vanginnut täyden ja jakamattoman huomioni. Hänessä on hämmästyttävä voima!

Perhe, myös sen laajemmassa merkityksessä, on ihana lahja. Suren sitä, että perheet hajoavat ja niin monet vanhemmat joutuvat eroon lapsistaan ja aikanaan myös lapsenlapsistaan.