Talebanin päähän ampuma 14-vuotias pakistanilaistyttö Malala on lennätetty hoitoon Englantiin. Lääkärit arvioivat, että hänellä on mahdollisuudet selvitä vammoistaan takaisin elämään.

Tyttö on kahden vuoden ajan aktiivisesti vastustanut Talebania ja sen sortopolitiikkaa varsinkin nuoria naisia kohtaan, joiden kouluttautumista liike aktiivisesti vastustaa. Malala on harvinaisella rohkeudella noussut vastustamaan ja nöyryyttämään kokonaista väkivaltakoneistoa. Jollekulle raukkamaiselle yksilölle tämä oli liikaa.

Tämän tapahtuman kautta Malala on saanut koko maailman huomion omalle työlleen nuorten naisten olojen parantamiseksi Pakistanissa. Se mitä tekijä ajatteli Talebanin vaikutusvaltaa uhkaavan toiminnan lopuksi onkin kääntynyt heitä itseään vastaan. Siihen tarvittiin nuori ja rohkea tyttö, joka ei suostunut antamaan periksi edes uhkausten edessä.

Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa olemme onnekkaita kun yhteiskuntamme on vapaa tällaisesta sortokoneistosta. Silti yksilöt kohtaavat meilläkin tilanteita, joissa tarvitaan poikkeavaa rohkeutta. Olen parhaillaan lukemassa kirjaa (Ulla-Carin Lindquist: Ken voi airoitta soutaa, Tukholma 2004) ruotsalaisesta TV-toimittajasta, joka 50-vuotispäivänsä kynnyksellä saa tietää sairastavansa parantumatonta ALS-tautia. Kirja kuvaa hänen elämänsä viimeistä vuotta ja kamppailuaan tautia ja sen aiheuttamaa toimintakyvyn laskua vastaan. Se on aktiiviseen elämään tottuneen naisen ja neljän lapsen äidin tilitys pian tapahtuvan kuoleman edessä.

Sankareita on monenlaisia. Ehkä sinusta ja minusta voi tulla oman elämämme sankareita, kun rohkeasti jatkamme eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta emmekä suostu antamaan periksi. Olipa kyse sitten sairauden voittamisesta, opintojen loppuunsaattamisesta, omaisen hoitamisesta, työpaikan tai asunnon löytämisestä, kariutuneen ihmissuhteen korjaamisesta tai vaikkapa uuden ja valoisamman elämänasenteen omaksumisesta.