Kuuntelin tänä aamuna Radio Dein taajuudella Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin haastattelun. Siinä hän antoi tunnustusta Päivi Räsäselle tämän johdonmukaisuudesta ihmissuhdekysymyksissä. Hetkeä myöhemmin hän sanoi, ettei lainkaan ymmärrä Liikkuvan Poliisin lakkauttamista. Päivi Räsänen on laajasti julkisuudessa perustellut päätöstään, jota myös poliisiylijohtaja Mikko Paatero tukee. Kysymys on säästöjen hakemisesta hallinnosta, ei kenttätyöstä. Aina kun jotakin muutetaan, esiintyy myös vastarintaa. Muutos koetaan uhkana ja sitä vastaan pitää puolustautua. Mutta muutos on myös mahdollisuus parempaan suuntaan.

Jytkyn jälkeen Perussuomalaiset välttivät vastuun kantamisen jättäytymällä oppositioon. Sieltä käsin on sitten helppo tykitellä milloin mistäkin. Opposition tehtävänä onkin kritisoida hallitusta sekä löytää virheitä ja puutteita sen toiminnasta. Mutta rajansa kaikellä. On helppo ampua alas kaikki vaikeat päätökset kun ei itse tarvitse ottaa niistä vastuuta. On älyllisesti epärehellistä vaatia, ettei mistään voi/saa leikata kun vuoden 2013 valtion budjetti on laadittu 7 miljardia euroa alijäämäiseksi ja Suomen valtionvelkaa pyritään aktiivisesti vähentämään. 7 miljardia euroa uutta velkaa vuonna 2013 on yhtä kuin 19,2 miljoonaa euroa joka  päivä koko vuoden ajan.

Populismilla voidaan saavuttaa lyhyellä tähtäimellä voittoja, mutta ennemmin tai myöhemmin se kaatuu omaan nilkkaan. Winston Churchill aikanaan sanoi suurin piirtein näin: ”Kaikkia ihmisiä voidaan naruttaa joskus, joitakin ihmisiä voidaan naruttaa aina, mutta kaikkia ihmisiä ei voi naruttaa jatkuvasti.”

Vastuun kantaminen avaa silmät näkemään asioita uudessa valossa. Se pakottaa nöyryyteen realiteettien äärellä. Vastuu myös opettaa kunnioittamaan muita vastuun kantajia. Kun itse on ahtaalla suurten kokonaisuuksien edessä, ymmärtää tuen ja rohkaisun merkityksen ja tarve arvostella muita vähenee.