Jobin kirja on yksi Vanhan Testamentin mielenkiintoisimmista kirjoista. Se käsittelee yhtäältä inhimillistä kärsimystä kaikessa alastomuudessaan, toisaalta se auttaa meitä ymmärtämään, ettei kärsimykseen ole välttämättä selvää syy-seuraus-suhdetta. Joskus on, mutta Jobin tapauksessa ei ollut. Tätä hänen kolme ystäväänsä eivät käsittäneet, koska he eivät todella kuunnelleet eivätkä suostuneet luopumaan omista jäykistä ja kaavamaisista ajatusrakennelmistaan. Näin he osoittautuivat epäystäviksi.

Kirjan kolmas tärkeä opetus on neuvonantajan tai sielunhoitajan vastuu, varsinkin silloin kun käsitellään kärsimystä. Väärät ja ymmärtämättömät sanat voivat vain lisätä tuskaa. Näin tapahtuu liian usein. Sorrutaan ”quick fix” -ajatteluun syventymättä siihen, mitä ihminen edessämme todella kertoo. Ehkä hänen kertomuksensa ylittää meidän kokemuspohjaamme ja silloin olisi väärin tarjota jotakin yleispätevää ohjetta, joka ei ollenkaan tavoita kärsivän ihmisen tilannetta.

Kiireen keskellä eläessämme, onko meillä aikaa kuunnella toista ihmistä ja syventyä hänen asiaansa ennen kuin tarjoamme hänelle patenttiratkaisuamme?