Englantilaisille luvattiin kansanäänestystä kuulumisesta Euroopan Unioniin. Kansanäänestys lopulta järjestettiin ja Vote Leave voitti täpärästi.

Äänestyksen alla monet ulkopuoliset tahot sekaantuivat vaaliin ja lukuisat valheet värittivät kampanjaa eron puolesta.

Nyt on neuvottelut käyty ja Britannian parlamentti on hylännyt neuvottelutuloksen kahdesti. EU:n pääneuvottelija Barnier on sanonut, että enempää ei ole luvassa.

Nyt Britannian parlamentti ei tiedä miten sen pitäisi toimia. Britannia halusi eroon EU:sta nopeasti ja nyt se itse pyytää, että ero ei astuisikaan voimaan maaliskuun lopussa, vaan vasta kesäkuussa. Ja parlamentti on sekaisin ja jäsenet toistensa rinnuksissa kiinni.

Nyt on englantilaisille vähitellen valjennut, mitä ero EU:sta käytännössä tarkoittaa. Muun muassa sitä, että EU:n finanssikeskus siirtyy pois Lontoosta. Ja Englanti jää yksin, jos tulee ns. kova Brexit. Sitä kukaan ei halua, mutta kaikki näyttävät saavan.

Nyt puhutaan jo uudesta kansanäänestyksestä, joka sitten toivottavasti kumoaisi ensimmäisen. Ja tässä välissä on rahaa palanut – ja paljon.

Jos minusta tulee kansanedustaja, en tule kannattamaan kansanäänestyksen järjestämistä mistään kysymyksestä. Eduskunta on olemassa sitä varten, että se päättää. Muu on vastuun pakoilua.