Björn Cederberg, 73

Niin on Suomi saanut uuden ulkoministerin. Prosessi osoitti mielestäni, että vaikka ministeri hoitaisi työnsä hyvin, hänen nauttimansa luottamus saattaa silti kärsiä siitä, että yksityiselämän puolella astutaan tietyn veteen piirretyn viivan ylitse. Ruotsissa tämä viiva näyttää kulkevan ministeriä lähempänä kuin meillä Suomessa.

Hyvää tässä prosessissa on ollut se, että nyt tämä veteen piirretty viiva on tullut konkreettisemmaksi ja selkeämmin hahmotettavaksi. Ikävä vain, että tällaiseen joudutaan ennen kuin linja löytyy. KD:n etusivulla pyörii kysely ”Tuleeko ministeriltä edellyttää nuhteettomuutta yksityiselämässä?” Kyllä-kannalla olevien prosenttiosuus on kaksinkertainen ei-kannalla oleviin nähden. Tästä ei voi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta jotakin se kertoo ministeriin kohdistuvista odotuksista. Ministeri on kuitenkin edustamansa valtion käyntikortti – sekä hyvässä että pahassa.

Ruotsissa ihmeteltiin, miksi kesti niin kauan ennen kuin Kanerva erosi. Oma käsitykseni on, että prosessi venyi pitkäksi, koska selkeää linjaa ei ollut olemassa. Se oli todellakin veteen piirretty. Toivottavaa on, että kotiläksyt on nyt tehty tunnontarkasti ja että johtavilta poliitikoilta löytyy riittävää nuhteettomuutta ja suoraselkäisyyttä.

Alexander Stubbille toivotan menestystä vaativassa tehtävässään.

Torstaina 13.3. pidettiin Brysselissä EU:n kokous, jossa Suomea edusti pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Kanerva. Mukana oli myös kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Ilkka Kanervan tekstiviesteillään aikaansaamaa myrskyä nähtiin niin tärkeäksi saada tyyntymään, että nähtävästi Kataisen aloitteesta pidettiin puoliltaöin lehdistötilaisuus, jossa Kanerva tunnusti tahdittomuutensa ja pyysi anteeksi kaikilta niiltä, joita hän on käytöksellään loukannut. Pikkuasian vuoksi ei Brysselissä pidetä yöllä lehdistötilaisuutta!

Kokoomuksen kuopiolainen kaupunginvaltuutettu antaa Savon Sanomien etusivulla 14.3. tukensa Kanervalle toteamalla, että ”aikaansaavilla korkean tason poliitikoilla on niin korkea testosteronitaso, että se purkautuu monella tavalla”.

Voi tietysti näinkin olla, mutta jos liian korkea testosteronitaso aiheuttaa sen että mopo karkaa käsistä iltaisin ja öisin, ei siitä korkeasta tasosta taida olla kuin haittaa. Varsinkin kun sillä päästään niittämään kyseenalaista mainetta ulkomaisissa lehdissä. Parempi olisi silloin matalampi taso tai sitten valitaan virkaan henkilö, ”jolla on kokonaan toisenlainen hormoniprofiili”.

Ilkka Kanerva on aivan ilmeisesti saanut viimeisen varoituksen. Nähtäväksi jää, muuttuuko hänen käyttäytymisensä. Toivottavasti. Jos ei muutu, on jonkun näytettävä hänelle ovea hallituksesta. Mutta kuka näyttää? Vanhanenko?

Pääministeri Matti Vanhanen ja nyt myös ulkoministeri Ilkka Kanerva ovat joutuneet kiinni valehtelemisesta. Molemmat asioissa, jotka liittyvät heidän yksityiselämäänsä ja naissuhteisiinsa. Kuinka vakava asia tämä on? Voisimme myös kysyä: Riittääkö ministerille, että hän on vain kyvykäs ja kokenut? Pitääkö hänen olla myös rehellinen ja nuhteeton?

Hallituksen kolme tärkeintä ministeripostia ovat pääministeri, valtiovarainministeri ja ulkoministeri. Näistä pääministeri ja ulkoministeri liikkuvat erityisen paljon ulkomailla ja ovat täten Suomen tasavallan ”käyntikortteja” maailmalla. Ministeri on mitä suurimmassa määrin julkisuuden henkilö eikä hän voi jakaa elämäänsä kahteen osaan: julkiseen ja ei-julkiseen. Pääministeri voi yksityishenkilönä surffailla deittisivustolla, mutta siitä syntynyt suhde on hyvin nopeasti julkinen, varsinkin jos kyseistä henkilöä ei erikseen tahdo suojella julkisuudelta. Ihmissuhteen etsiminen netissä ei ehkä mielletä pääministerin arvolle sopivaksi, joten sen kieltäminen ja hätävalheen kertominen on kovin inhimillistä. Mutta onko se hyväksyttävää?

Nyt Vanhasen oikeusprosessi jatkuu hovissa. Tästä kärsii pääministeri itse, mutta myös Suomen maine EU:ssa ja maailmalla. Turha väittää mitään muuta. Jos EU:n työskentelyyn keskeisesti osallistuvan pääministerin kyvyttömyys hoitaa naissuhteitaan on yleisesti tiedossa, hän aivan varmasti menettää luottamuksensa sellaisen kollegan silmissä, joka suhtautuu tämänkaltaisiin asioihin paljon vakavammin ja konservatiivisemmin kuin me täällä liberaaleja arvoja palvovassa Pohjolassa. Kyllähän me täällä Suomessa voimme sanoa, että tuskin tämä arvostusta nakertaa, mutta se ei maailmalla paljoa paina. Siellä tehdään aivan itsenäisesti omat johtopäätöksensä – meiltä kysymättä!

Entä ulkoministeri Kanervan vihjailevat tekstiviestit erotiikan parissa työskentelevälle tanssijalle? Kaksisataa tekstiviestiä kuukauden sisällä on melkoinen määrä. Niihin on mennyt kohtalaisen paljon aikaa ja lisäksi myös verovaroja. Lisäksi ne osoittavat erittäin huonoa harkintaa. Se taas ei ole mikään pikkujuttu hänen asemassaan olevalle henkilölle, jolta on lupa odottaa moitteetonta käytöstä kaikissa tilanteissa –  sekä virassa että sen ulkopuolella. Ja vielä: Kanerva ei ole ottanut opikseen edellisestä synnyttämästään kohusta kesällä 2005. Jokainen voi erehtyä, mutta joka ei virheistään opi, osoittaa tyhmyyttä.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen saattaa olla oikeassa kun hän veikkaa, ettei hallitus ole pitkäikäinen. Joka tapauksessa, tuleva kevät ja kesä on täynnä dramatiikkaa, näin arvioin.

Minua kiehtoo politiikan psykologia, varsinkin valtakunnan tasolla tehtävät päätökset. Aina välillä tulee sellainen olo, että ”äly hoi, ymmärrys älä jätä”. Bjarne Kallis kertoi eilen nettipäiväkirjassaan, että monet hallituksen ministerit ovat alkaneet puhua alkoholiveron korottamisen puolesta. Viimeksi sen teki oikeusministeri Tuija Brax.

Ennen alkoholiveropäätöstä 2004 eduskunnalla ja hallituksella oli käytössään kaikki ne samat tiedot kuin Kristillisdemokraateillakin. Se ei kuitenkaan riittänyt. Eduskunnan oli aivan pakko lyödä päätään lujaa seinään. Nyt sitten herätään vähitellen karmeaan todellisuuteen, mutta hintalappu tietoisesta kapinasta on kova: 3000-6000 menetettyä ihmishenkeä vuosittain. Määrä on 5-10 kertaa suurempi kuin liikennekuolemat. Kukaan ei voi puolustautua sanomalla, ettei tietoa ollut riittävästi toisenlaiseen päätöksentekoon.

Lääkärin työssä olen huomannut, että tieto sinänsä ei riitä aikaansaamaan myönteisen muutoksen potilaan elintavoissa. Tarvitaan jotakin muuta. Tarvitaan viisautta ja lujaa päättäväisyyttä. Viisaus on käytössä olevan tiedon soveltamista jokapäiväiseen elämään. Potilaan kohdalla se tarkoittaa elintapojen muuttamista, jotta henki säästyisi. Eduskunnan tasolla se tarkoittaa kykyä tehdä sellaisia päätöksiä, jotka säästävät tuhansia ihmishenkiä joka vuosi. Se on viisautta ja sitä alkoholiveropäätöksistä on  puuttunut.

Poliittinen päätöksenteko on erilaisten intressien sovittamista yhteen. Se perustuu siis kompromisseihin. Siinä juuri piilee politiikan heikkous. Jos lasten kasvatus perustuisi kompromisseihin, se synnyttäisi kurittomia lapsia, jotka nopeasti oppivat, miten saada oma tahto läpi. Vanhemman on otettava vastuu ja sanottava, että ”näin tehdään ja piste”, lapsen paras kirkkaasti mielessään. Alkoholiveropäätöksissä eduskunta on toiminut kurittoman lapsen lailla.

Sovittelulautakunta ei tämän päivän istunnossaan pystynyt tuottamaan esitystä työriidan ratkaisemiseksi. Niinpä hallitus on edennyt pakkolain valmistelussa, jonka se aikoo tuoda eduskunnan käsittelyyn nopeutetussa järjestyksessä. Se tarkoittaa sitä, että koko viikonloppu tehdään töitä ja eduskunta joutuu siitä äänestämään ensi viikon puolivälissä. Viimeistään viikon päästä perjantaina pitää olla valmista. Hallitus tarvitsee opposition ääniä esityksensä taakse, jotta vaadittava enemmistö (mahdollisesti 5/6) tulee täyteen. Se ei tule olemaan helppoa. Varmuudella on kansanedustajia, jotka katsovat että hallitus on ottanut käsiinsä aivan liian järeän aseen ja että tästä kriisistä selvittäisiin parhaiten x-määrällä riihikuivaa rahaa kunnille.

Mitä sitten tapahtuu, jos hallitus ei saa vaadittavaa enemmistöä esityksensä taakse? Jos hallitus ei anna lisärahaa ja myös häviää äänestyksen pakkolaista, sen tulisi maan edun nimissä erota. Seuraavan viikon aikana on todella paljon pelissä. Mikäli Tehyn joukkoirtisanoutuminen toteutuu 19.11. alkaen, tietää se jokseenkin varmasti enemmän kuolonuhreja kuin Jokelassa.

Syksyn kaikkein kiireisin vaihe on nyt takanapäin ja on aika hieman hengähtää – muutaman päivän verran. Tämä on ensimmäinen viikko kun olen kokonaan Kuopiossa syyskuun puolenvälin jälkeen. Viimeisen viiden viikon aikana olen ajanut kolme tuhatta kilometriä ja ensi viikolla matka jatkuu Anjalankoskelle kolmeksi päiväksi kouluttamaan.

Matkojeni aikana olen huolestuneena seurannut kotimaan tapahtumia. Pääministeri Matti Vanhasen II-hallituksen ylle on kasaantumassa yhä tummempia pilviä. Suomi kärsi kirvelevän tappion EU:n sokerijuurikas-sodassa, Tehyn jäsenet ovat laajalla rintamalla irtisanoutumassa viroistaan ja työsuhteistaan ja siten Suomen julkista terveydenhuoltoa uhkaa täydellinen lamaantuminen ja Suomen ja EU:n välinen kiista maatalouden 141-tuen jatkumisesta on edelleen täysin avoin mitä tulee tuen tasoon, kestoon ja alenemisvauhtiin. EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel pitää lujasti kiinni käsityksestään, että tuki oli 13 vuotta sitten tarkoitettu väliaikaiseksi ja se on nyt määrä purkaa. Kaiken tämän lisäksi teknologiateollisuuden toimihenkilöiden lakko iskee kovalla kädellä ja kalliisti Suomen tärkeiden vientiyritysten hermokeskuksiin.

Loppuvuoden poliittisella ulapalla nähdään mitä todennäköisimmin vielä monta vakavaa myrskyä, jotka voivat vahvistua hirmumyrskyiksi asti. Tähänastisissa neuvotteluissa sovitut palkankorotukset ovat huomattavan suuria, joskaan ei vielä poikkeavia. Ekonomisti Antti Aarnio on tutkinut asiaa ja löytänyt vastaavantasoisia korotuksia 17 vuotta sitten, vuosina 1990-1991 eli juuri lamaa edeltävinä vuosina. Mikäli Tehyn palkankorotusvaatimukset realisoituvat, puhumme kuitenkin aivan eri lukemista.

Mitä vaihtoehtoja Vanhasen hallituksella on? Se voi pitää kiinni siitä, ettei se tee enää mitään konfliktin ratkaisemiseksi. Se on huono vaihtoehto, sillä siitä seuraa, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme ajautuu kaaokseen ja olisi ihme, ellei ihmishenkiä menetettäisi. Toisaalta hallitus voi perääntyä ja osoittaa kunnille luvattua suurempia valtionosuuksia, joita sitten käytetään sairaanhoitajien palkkojen maksamiseen. Taipuminen yhden ammattiliiton vaatimusten edessä olisi kuitenkin maan hallitukselle valtava arvovaltatappio, joka melko varmasti söisi sen luottamusta hallituskauden loppua ajatellen. Hallitus on vaikeuksissa, teki se niin tai näin. Perimmäisenä syynä ahdinkoon on yhden hallituspuolueen avokätinen ja ajattelematon vaalilupaus, jonka äänestäjät ottivat tosissaan.

Mitä me tästä opimme – vai opimmeko mitään?